
Bluff 91'n omistaa siis Jona. Hän huolehtii tallin toiminnasta ja sivujen päivityksestä. Myös hevosten kilpailuttaminen ja astutuksien järjestäminen on Jonan heiniä. Jonan löytää myös hevostalli.net'in virtuaalifoorumilta, nimimerkillä Jona.
Bluff 91 on siis täysin virtuaalinen talli, joka sijaitsee kuvitteellisen Berliinin vieressä sijaitsevassa kuvitteellisessa pikkukylässä. Ymmärräthän, talli on kuvitteellinen ja kaikki toiminta on omaa mielikuvitustamme.
Tallin upeat tilukset ovat modernit ja varsin toimivat. Pihapiiriin kuuluu valkoisesta tiilestä rakennettu tallirakennus, maneesi sekä suuri kenttä. Tallirakennus pitää sisällään 10 karsinaa, joista yksi on varsomiskarsina. Asukkaita talliin mahtuu kaikenkaikkiaan siis yhdeksän. Karsinat ovat kooltaan suuria, kuivikkeena käytämme laadukasta purua. Tallista löytyy myös toimisto, w&c sekä satulahuone. Tilat ovat mukavan väljät, pohjaratkaisu on kaikinpuolin toimiva. Maneesimme on suuri, pienestä varastosta katsomon alta löytyy monipuolinen estekalusto sekä valkoiset kouluaidat. Kenttä on kooltaan samaa luokkaa kuin maneesi, sen vieressä sijaitsee toinen varasto, jossa säilytetään toista estekalustoa. Sekä kentän että maneesin pohja lanataan joka toinen päivä, lisäksi suuret kivet pyritään keräämään pois.
Bluff 91'n henkilökuntaan kuuluu tietysti omistaja Jona sekä kaksi ratsuttajaa Maria ja Ryan. Tallilla pyörii myös tallikoirat Jack ja Jones.
Jona on aina joko treenaamassa tai valmentamassa hevosiaan. Luonteeltaan jona on hyvin kunnianhimoinen nainen, joka kyllä sanoo jos jokin menee väärin. Joskus hieman ärhäkältä vaikuttava jona on sisimmässään varsin mukava persoona, jolla on hyvin laajalti kokemusta hevosista ja ratsastamisesta. Jona on kova komentelemaan tallityttöjä, ja tämä nainen on muuten aina tosissaan. Jona on aina pitänyt enemmän esteratsastuksesta, mutta myös kouluratsastus on hänen mieleen. Jona rakastaa kirmailla kuumalla hevosella niin metsässä kuin esteradoillakin. "Vaihtelun vuoksi on toisinaan rentouttavaa istua koulusatulaan ja keskittyä täysillä vaativiin tehtäviin", Jona tuumii. Kuva Slawik.com
Bluff 91'n oma talliapulainen, Maria on jo pienestä pitäen ollut heppatyttö. Maria on 20-vuotias nuori neito,joka muutti Suomesta poikaystävänsä kanssa Berliiniin. Maria opiskelee paikallisessa yliopistossa, mutta avustaa Jonaa myös tallitöissä. Maria on myös taitava ratsastaja, joten hän huolehtii myös hevosten liikutuksesta. Luonteeltaan Maria on hieman ujo ja vaatimaton, mutta hevosen selässä Maria on kunnianhimoinen ja vaativa ratsastaja. Maria liikuttaa mielellään niin laiskoja kuin kuumiakin hevosia, ja hän on taitava sekä koulu -että esteratsastuksessa. Kenttäratsastuskaan ei tuota Marialle ongelmia.
Kuva slawik.com
Ryan on tallin oma 'jokapaikan höylä'. Tältä pojalta onnistuu kenttä,-koulu,- ja esteratsastus, eikä hän ole omistautunut täysin millekkään lajille. Ryan on 17 vuotias, joka kerää rahaa omaan hevoseen. Mikäs sen parempi työ kuin liikuttaa ja hoitaa hienoja esteratsuja? Ryan on hyvin iloinen persoona ja taitava ratsastaja. Ryan oli hyvin iloinen, että pääsi Bluff 91'n töihin. Ryan muutti Saksaan ollessaan viisi vuotias, joten kielimuurikaan ei ole esteenä. Ryanin ratsastus on toimivaa ja mielyttävää. Ryan tykkää ratsastaa monentyylisillä hevosilla, esteille hän haluaa aina energisen pakkauksen, kun taas kouluun sen hieman vaikean ja omapäisen ratsun. Kuva slawik.com
Tallikoirat Jack ja Jones ovat Jonan koiria, täten ne pyörivät aina tallilla Jonan kanssa. Jack on vanhempi, 5-vuotias kultainennoutaja, joka on luonteeltaan niin sanotusti villi ja filmaattinen. Jones on 3-vuotias terrieri. Jones on luonteeltaan rauhallisempi kuin Jack, mutta innostuu juoksentelemaan pallon ja kepin perässä. Molemmat ovat hyvin ystävällisiä sekä hyväkäytöksisiä. Ne osaavat käydä tarpeilla syrjäisemmissä paikoissa, joten tallin pihalta ei löydy koiran jätöksiä. Sateella tämä parivaljakko majailee toimistossa, kun taas hyvällä säällä molemmat loikoilevat tallin edustalla tai varaston vieressä. Kuva slawik.com